torstai 1. tammikuuta 2009

Muutama ajatus

Kuulumisetkin muuttivat erinäsistä syistä johtuen. Vanhat kuulumiset on edelleen luettavissa osoiteessa :http://virpivai.vuodatus.net/

Koko vuoden vaihde meni hiukan turhan nopeaan. Tuntui, että tekemistä olis ollut vaikka muille jakaa mutta mitään en saanut kuitenkaan mielestäni tehtyä.

Sivujen ulkoasun päivittämisessäkin on mennyt suovaitsemattoman paljon aikaa... noo, nyt ovatten kuitenkin julkisena. Sivuista tuli plain and simple, ihan kuin on tarkoitus tulla koirien kanssa touhuamisesta ja elämästäkin. Ei, ei siis todellakaan mitään tylsää ja tylisistyttävää, lähinnä kaiken turhan krääsän yms. pois karsimista ja yksinkertaisista asioista nauttimista.

Mitään maailmoja avartavaa yhteenvetoa ei ole tarkoitus tehdä sen enempää menneestä kuin kuluvastakaan vuodesta. Menneessä oli paljon hyvää, joskin myös niitä surullisia asioita. Vuoteen kuului myös opettavaisia menetyksiä. Taas kerran (toivottavasti nyt sen viimeisen) opin, että sitä omaa persausta pitää kuunnella ja antaa asioiden olla, jos siltä tuntuu. Niin raadollista kuin se onkin, ei aina pidä aina ajatella sitä parasta, ei edes niistä ihmisistä, joiden kuvittelee olevan ystäviään. Ystävät ja läheiset ovat vähentyneet, kavereita ja tuttuja on tullut lisää ja hyvä niin...

Ei kommentteja: