Notkeaa menoa

Se olis sit ensimmäinen taipparikurssilainen suorittanut kokeen hyväksytysti! Onnea Riikka ja Wilson!!

Rinsessan kanssa oltiin koetta katsomassa (ja hyttysten syötävänä) ja ihan Wilsonin omalla tasolla ei tänään menty mutta helposti läpi kuitenkin, huolimatta sekä ohjaajan että järjestäjän asettamista haasteista ;)

Toinenkin kurssilainen kävi yrittämässä ja jos koira olisi toiminut kuten treeneissä, läpi olisi mennyt. Sevaan on (onneksi) niin, ettei nämä ole koskaan koneita. Harmittaa, ottaa päähän ja taatusti vituttaakin. Niin pitääkin, se kun kertoo että ollaan treenattu tavoitteellisesti ja koira on oikeasti siinä kunnossa, että sen pitäisi taipua. Pettymykset, onnettomat sattumukset ja työtaparurmat pitää vaan niellä, ennemmin tai myöhemmin. Niitä tulee. Ihan kaikille, myös ”guruille” ja nuoren, kokemattoman koiran kanssa vielä helpommin. Nenä sopivassa määrin ylös (ei niin paljoa, et hukkuu sateella ;)) ja uudella innolla ja sinnikkyydellä eteenpäin!

Onnitteluni vielä Tuijalle ja Karillekin Tiiran taipumisesta!!

Blogeja, joita käyn lueskelemassa

Linkkilista siivottu tauolla/lopetetuista/tms. (= ei kirjoituksia tämän vuoden puolella) blogeista ja lisätty jokunen uusi, joita käyn ainakin suht säännöllisesti lueskelemassa.

Tottikset pitkästä aikaa porukassa

Tänään olin pitkästä aikaa tottistelemassa Hupin kanssa.

Mukana menossa oli Janika ja Linda. Kiitokset treeniseurasta!

Hupin kanssa otettiin pallottelua ja seuraaminen, luoksetulo ja eteenmeno, sekä molemmat esteet.

Pallolla sain (kuten joka kerta) Hupin intoa piukkaan → menoks. Pätkiä meni varsin mukavasti mut taas kerran ryhtyi seuraamaan ylöspäin, huoh. Niin ikään käännöksistä osa tuppasi valumaan pitkäksi. Pysähdykset jees.

Eteenmenossa mulla on ihan aina pallo palkkana ja 95% kerroista jätän sen luoksetulon jälkeen niin, että Hupi sen varmasti näkee (saatan leikkiäkin ennen jättöä). Pallon jättämisen jälkeen otetaan luoksetulo toiseen suuntaan, jonka jälkeen (jossain kohtaa eteenmeno). Eteenmeno onkin meillä kokeessa onnistunut loistavasti. Tänään Hupi ennakoi luoksetulon pysäytyksestä lähtöä (ennakoi siis pallolle pääsyä) ja jäi kauas istumaan. Koska olen laiska, eikä ko. Tilannetta ole tapahtunut viittä kertaa enempää treeneissä, en jaksanut tällä kertaa puuttua asiaan. Eteenmeno loistava, kuten aina. Maahanmeno meni vit..ralleen, kun osunut pallolle heti ja minä idiootti huusin käskyn liian aikaisin...

Hypyssä alkuun takkua, estenouto ok. Takaapäin katsottuna veti hypyssä takakontit alleen... selkä vissiin jumelissa...

Keli oli kuuma mut Hupin aurinkopaneelit näyttää toimivan edelleen, kohta 7v. Iässäkin, eikä keli haittaa edelleenkään.

Janikalle kiitsa kuvista.

Lisää kuvia >täällä

Parempi myöhään kuin... eli taipparikurssin loppuajatuksia

Kai se on hyvä kirjoitella nyt, kun viimeinen kerta kevään kurssia loppui juuri...
Aloittelimme keväällä Porin seudun kultaisten taipparikurssin kymmenen koiran voimin. Suurimmalta osin porukka pysyi samana, joku joutui muiden kiireiden vuoksi lopettamaan ja vierailevia tähtiäkin nähtiin. Porukassa oli mukana vanhoja tuttuja ja isoksi iloksi myös uusia naamoja uusia koiria. Porukassa oli myös kaksi Hupin tyttöä, Hilla (Tuohikorven Hilla) ja Kultu (Lauder´s Glittering Gemstone).

Kultu

Valtaosa porukasta tähtää tämän vuoden taippareihin, osa ensi vuoteen ja muutaman koiran kohdalla suunnitelmat aikaistuivat, jonkun siirtyivät eteenpäin. Kaksi on jo ilmon kokeeseen laittanut ja peukutan täällä jo hyvissä ajoin.

Omaa taippareihin tähtäävää koiraa ei keväällä narun päässä ollut, kun Hakkekin meni viime syksynä läpi. Vaan kuinkas kävikään, muutaman ensimmäisen kerran jälkeen oli itselläkin se ohjattava (tosin vielä ilman suuria suunnitelmia). Hupin tyttö Tuohikorven Hilla nimittäin. Hannu tuli ensimmäisellä kerralla Hillan kanssa itse mutta kun Hannun intressit Hillan kanssa on verijäljellä, eikä Hilla ole varsinaisesti niitä helpoimpia ohjattavia, päädyimme loppujen lopuksi siihen, että minä teen Hillan kanssa kaikki treenit, joissa on riistaa ja Elina treenailee kotona perusjuttuja dameilla. Hillan ongelma kun on kierrokset ja kova suu, jotka yhdistettynä saa aikaan pannukakun mallisia variksia =o/

Hilla tekee mielelläni kanssani töitä, vaikkei olla mitenkään erityisen tuttuja toisillemme ja kun on riistaa ei edes Elina hakuruudun reunalla (tai muuallakaan) haittaa.

Ensimmäiset riistatreenit tehtiin rauhallisessa fiiliksessä, koira hihnassa. Käveltiin lähinnä metsässä ja kun riista nousi (siihen ”törmättiin”), tuli kehut ja palkka välittömästi. Alusta alkaen olen tehnyt Hillalle (kuten muillekin aikuisille koirille, joita olen treenannut/ohjannut) hyvin musta – valkoisen toimintamallin, joka toistuu muuttumattomana. Lähes poikkeuksetta ohjaamani koirat luovuttvat istuen, enkä tykkää ”elvistelyistä”, enkä kiertelyistä, enkä kaarteluista. Toki monetkin ohjaajat varmaan sallivat nuokin, minulle ja minun toimintatapaani ne eivät sovi. Hillakin ”luovuttaa” istuen. Luovuttaa siksi heittomerkeissä, että tässä vaiheessa varis tippuu varpaisiini samalla hetkellä, kun perse menee sammaleeseen. No hätä, ei sen ole vielä mitään väliä, eikä NOMEssa olla kuitenkaan starttaamassa. Pidän vaan etenkin vilkkaalle, toiminnanhaluiselle koiralle parempana vaihtoehtona sitä, että se tietää suoraviivaisen toimintamallin, jolla lailla sen pitäisi toimia, toimii myös Hillan tapuksessa siinä mielessä, ettei se touhota ja tohella yhtään ylimäärästä, jolloin suukin muuttuisi entistä levottomammaksi.

Kaiken kaikkiaan vaakkutreenit on mennyt hienosti. Tänään tehtiin ensimmäinen oikea hakuruutu, josta Hilla toi 4 ja näistä 1 meni rikki ja yksi oli pehmeä. Rikkoutunut vaakku sai kyytiä minun ärhädyksestäni (Hilla pelasi ja pyöritti vaakkua tullessaan) mutta mitä ilmeisemmin ärähdys kuitenkin toimi, koska kaksi seuraavaa tulivat ehjänä ja suu oli rauhallinen (tosin ote on vieläkin hyvin tiukka).
Vesitreenit viime viikolla Kauvatsalla menivät hyvin, siinä en näe ongelmaa. Ensimmäiselle pidemmälle lokille lähtöä mietti rannassa hetken, mutta lähti kuitenkin määrätietoisesti, kun ilmoitin: ”Ja varmasti menet”, seuraavalla ei ongelmaa.

Hae!

Meniskö??

Hilla

Tänään ammuttiin (kiitokset isännälle). Koska tiedossa on, että Hilla ei paukkua rakasta, menin sen kanssa reilun matkan päähän ampujasta. Kaksi paukkua tuli. Molempien kohdalla Hilla istui kuin patsas vierelläni, hyvin tarkkaavaisena, hötkyilemättä mutta kun lähdettiin autolle, tulikin kiire. Autolle (eikä autoon) kuitenkaan päässyt vetämällä/toheltamalla vaan piti pystyä olemaan kuulolla. Koska Hilla ei mene paniikkiin, eikä saa sydänhalavusta paukusta, pidin tässäkin pääni ja homma tehtiin, kuten minä haluan ja sellaisella tyylillä, kuin haluan ja melko hyvin päästiin lopputulokseenkin.

Paukkujen jälkeen olis tosiaan vielä tuo em. hakuruutu, joka meni hyvin, joten siinä mielessä homma tällä hetkellä jees: mielummin Hilla olisi autoon jäänyt mutta kun ei ollut vaihtoehtoa, tuli mukaan ja pystyi ja teki hyvän, omantasoisensa ruudun. Toki paukkua pitää vielä treenata mutta en vielä(kään) sulkenut täysin pois mahdollisuutta tämän vuoden kokeelta. Ei tuntunut Hillaa juoksukaan haittaavan, vaikka päivät taisi olla tänään ne parhaat =o)

Heinäkuun lomailen ja elokuussa aloittelen uuden kurssin. Hilla ei tosin taida lomaa saada, Elinan kanssa oli hiukan puhetta kimppatreeneistä ja saattaa Hilla päästä viikon tehotreeniinkin, kun omistajat karauttavat etelän lämpöön.

Iso kiitos kaikille kurssilaisilleni!! Todella toivon näkeväni ainakin ne, jotka ei kesän aikana taippareita suorita, syksyllä. Mukava porukka ja todella kivoja koiria kaikki! Ja kiitokset tietenkin myös Rinsessan mummille, joka tänäänkin antoi Rinsessan viihdyttää itseään koko illan ;o)

Kuvia kurssilaisista täällä ja täällä

Käsittämätöntä hermojen hallintaa...

Meidän agirainerilta meinaan... Jos mä olisin tänään ollut itseni rainerina, olisin vetänyt itseni jojoon. Aivan luokatonta ohjaamista meikäläisen osalta... taas kerran. Kuin voikin olla niin perkeleen hankalaa yks veetun niisto?? Ei pysty jarraamaan, ja kun pystyy jarraamaan ja koira toimii, ei pysty palkkaamaan. Ja kepeillekin pitää koiraa viedä märkätupsu kädessä ja se käsi jalkovälissä (siis omassa). Ihan kun mä yrittäisin tehdä radan suorittamisen Huualle mahdollisimman hankalaksi =O/

Taas kerran voi kehua Huuaa. Huualla oli vauhtia ja se ja Huuan pääkoppa kesti mun lukemattomat virheet. Iloiseksi yllätykseksi Huualle kelpasi tänään myös (jo pari vuotta sitten ostettu) karvamotskari (eli se em. karvatupsu).

Virallinen valvoja (eli Rinsessa) oli tänään mukana treeneissä ja käyttäytyi taas kerran enemmän kuin hyvin =o)

Osa radasta, jota mentiin (ulkomuistista ja sinnepäin piirrettynä). Loppupään numeroinnista en ole varma, kun ei sinne asti Huuan kanssa päästy kuin ekalla kierroksella (joka on treeneissä aina tyyliä hylystä ulos).

Seisotaan nätisti...

Tai ainaikin koitetaan opetella sitä.

Maanantaisin ollan käyty näyttelytreeneissä oman agivedon jälkeen. Mukana on aina Hemi ja usein myös joko Hurja tai Hirmu.

Treenit järjestää Satakunnan seura- ja kääpiökoirayhdistys. Treenaaminen tulee tuolla maksullisuudesta huolimatta huomattavasti halvemmaksi kuin mätsäreissä ramppaaminen ja joka kerta koira pääsee pöydälle vähintään kerran, liikutaan yksin, isossa porukassa ja pareittain.

Erityisesti Hemille treenit on tehnyt hyvää ja muutaman treenikerran jälkeen nokka pysyy jo varsin mukavasti irti asvaltista. Hurja ja Hirmu käy molemmat lähinnä viilailemassa pikkujuttuja ja etenkin pöydällä olemista: Hirmun mielestä veteraani voi seisoa pöydällä aivan hyvin S-mutkalla ja Hurjan asenteessa (=en tykkää mut oon siivosti jos hoidat homma äkkiä sit pois alta).

Huh hellettä Kalajärvellä

Kello herätti aamulla 04 (Rinsessa meni jo illalla mummilaan ekaa kertaa yökylään) ja sen viis minuttia kun menin torkuttamaan, meinas sekoittaa koko aamun. Kahvia koneeseen ja ihanan viileään (reilun 20) keliin aamulenkille koko sakin kanssa. Hyttysetkin oli vissiin vielä unimasan maassa, kun suht rauhassa saatiin tallustaa.
Lenkiltä tullessa lisää kahvia koneeseen ja repun pakkaus: kamera ladattuine akkuineen ja tyhjine muistikorttineen, vaihtovaatteet, jokunen pullo kylmää kivennäisvettä, pari tölkkiä pilsneriä ja hyvä fiilis. Suuntana siis kultaistennoutajien erkkari Seinäjoen Kalajärvellä.
Ulvilasta nappasin kyytiin Johannan ja matka jatkui kohti Kiikoisia, jossa hypättiin Elinan kyytiin. Samaisessa autossa matkusti kolme Tuohikorven I pentua.
Parkanon jälkeen Porin kautta tulleet karauttivat ohi ja peräsin ajeltiin perille asti, ja hyvissä ajoinkin oltiin. Paikka oli mitä mahtavin ja kelikin suosi(?), koiria kyllä kävi väistämättä välillä sääliksi moinen helle, tosin urakkansa päättäneet pääsivät järveen vilvoittelemaan.

Omista koirista ei mukana ollut yhtään mutta kehässä tuli silti pari kierrosta kaarreltua.
Ensimmäisinä kehään astelivat Tuohikopelaiset: Iina, Ikaros (Karo) ja Iivari (Roope), meikäläisen hihnan päässä esiintyi varsin mallikelpoisesti Roope. Kaikille kolmelle KP, Iina PNP2, Karo PUP1 ja BIS2 pentu, Roope pikkupentujen toinen heti veljensä jälkeen. Onnittelut kasvattajille ja omistajille ja tietenkin myös isäkoiran porukoille!

Roopen kanssa kehässä

PU-luokassa kirmasin vielä Veetin kanssa (ei sijoitusta).

Veeti

Tolkuttoman kuuman päivän kruunasi Riikan Wilsonin BIS1 sijoitus!! Eikä mennyt Riikan ja Hannan autolastillisella muutenkaan huonosti. Onnittelut!

Lopputohinoiden, kuvaussession, ruokailun ja autojen pakkaamisen (tässä olikin muuton hiukan suunniteltavaa, johtuen ruokasäkki ja pyttymäärästä) jälkeen viimeinen rutistus kohti Kiikoista, Ulvilaa (Johannan & Roopen luovutus) ja sitä omaa sänkyä... Kotoa lähdin viiden jälkeen ja takaisin olin kahdeksan maissa...

Koko poppoolle isot kiitokset matka ja näyttelyseurasta!! Tälläisessä porukassa pitkä ja kuumakin päivä menee melkein hujauksessa =o)
Päivän kuvasaalis löytyy täältä

Vihdoin vauhdikkaita ratoja

Seuran omat kisat omalla hallilla, ykkösille ja kakkosille agiradat, kolmosille agi ja hyppäri.

Kisa-aamuna pakkasin jopa omaksi yllätykseksenikin kaksi koiraa, jotka oli molemmat ilmoitettu kisaamaan. Hurjan ja Hupin siis. Vielä illalla olin sitä mieltä, että Hupi jää kotiin, kun en ole sen kanssa treenannutkaan. Tämän vuoden puolella on Hupi ollut agiesteillä vissiin kaksi kertaa, eikä mitenkään loistavin tuloksin. Hupin on suorittanut kontaktit vähän sinne päin ja mä en vaan ehdi/osaa.

Tänään Hupi kyllä yllätti totaalisesti. Huolimatta levottomuudesta odotellessa, pysyi paketti jotakuinkin kasassa. Alun päätin ottaa yltiörauhallisesti, tuppaa nimittäin olemaan pikkusen sellasta vikaa, että jos hötkyän yhtään alussa, leviää ne vähäisetkin päässä olevat ohjauskuviot viimeistään puolivälissä.

Rata alkoi hypyllä, jonka kanssa suorassa linjassa oli puomi, tosin ennen puomia piti suortittaa mutkaputki, joten kiirettä en minäkään saanut oikein mitenkään päin aikaiseksi... puomin jälkeen pari hyppyä (toinen muuri), joiden väliin valssi (ja ehdin!) ja Aalle. Aalta putkeen, pari hyppyä ja takaisin putken jälkeen kepit, josta hypyille, joiden väliin olisi varmaan ollut hyvä tehdä takaaleikkaus (tai valssi, jota en edes harkinnut). Ei tullut takaaleikkaustakaan, vaan joku ihme sekamelska, joka tosin toimi (?!), loppuun rengas ja hyppy.

Kaikesta epäilyksestäni huolimatta selvittiin siis Hupin kanssa vallan mallikkaasti ja vauhdilla. Tulos 5 (muurilta lensi parit palat) ja aikaakin jäi käyttämättä 8,64s. Tuolla tuloksella mentiin ja pokattiin ykköspalli =O)
Hyvä me =o)

Hupin ja itseni mallikelpoisen suorituksen jälkeen oli tarkoituksena tsempata kunnolla Huuan radalle. Yritystä taisi ollakin... se ei vaan riittänyt ihan loppuun asti =o/
Alku oli reipas ja meno melkein vaan kiihtyi radan edetessä, josta johtuen en taas vaihteeks ehtinyt... Lopputulemana hylly toiseksi viimeiseltä esteeltä, joka oli rengas (Huua meni väärästä välistä ja ehti heti perään pomppaamaan viimeisenkin esteen). Ennen hylkyä, oli virheitä yhden kiellon verran.
Vaikka oma ohjaus oli taas luokatonta, voin olla (ja olen) tyytyväinen Hurjan vauhtiin, jollaista treenit on enteilleetkin...

Tiedä vaikka laittaisin ilmoja menemään näistä muutamasta innostuneena...

Loppupäivän talkoilin mahtavassa porukassa niin tuomarinsihteerinä kuin konttorirottanakin.