Parempi myöhään kuin... eli taipparikurssin loppuajatuksia

Kai se on hyvä kirjoitella nyt, kun viimeinen kerta kevään kurssia loppui juuri...
Aloittelimme keväällä Porin seudun kultaisten taipparikurssin kymmenen koiran voimin. Suurimmalta osin porukka pysyi samana, joku joutui muiden kiireiden vuoksi lopettamaan ja vierailevia tähtiäkin nähtiin. Porukassa oli mukana vanhoja tuttuja ja isoksi iloksi myös uusia naamoja uusia koiria. Porukassa oli myös kaksi Hupin tyttöä, Hilla (Tuohikorven Hilla) ja Kultu (Lauder´s Glittering Gemstone).

Kultu

Valtaosa porukasta tähtää tämän vuoden taippareihin, osa ensi vuoteen ja muutaman koiran kohdalla suunnitelmat aikaistuivat, jonkun siirtyivät eteenpäin. Kaksi on jo ilmon kokeeseen laittanut ja peukutan täällä jo hyvissä ajoin.

Omaa taippareihin tähtäävää koiraa ei keväällä narun päässä ollut, kun Hakkekin meni viime syksynä läpi. Vaan kuinkas kävikään, muutaman ensimmäisen kerran jälkeen oli itselläkin se ohjattava (tosin vielä ilman suuria suunnitelmia). Hupin tyttö Tuohikorven Hilla nimittäin. Hannu tuli ensimmäisellä kerralla Hillan kanssa itse mutta kun Hannun intressit Hillan kanssa on verijäljellä, eikä Hilla ole varsinaisesti niitä helpoimpia ohjattavia, päädyimme loppujen lopuksi siihen, että minä teen Hillan kanssa kaikki treenit, joissa on riistaa ja Elina treenailee kotona perusjuttuja dameilla. Hillan ongelma kun on kierrokset ja kova suu, jotka yhdistettynä saa aikaan pannukakun mallisia variksia =o/

Hilla tekee mielelläni kanssani töitä, vaikkei olla mitenkään erityisen tuttuja toisillemme ja kun on riistaa ei edes Elina hakuruudun reunalla (tai muuallakaan) haittaa.

Ensimmäiset riistatreenit tehtiin rauhallisessa fiiliksessä, koira hihnassa. Käveltiin lähinnä metsässä ja kun riista nousi (siihen ”törmättiin”), tuli kehut ja palkka välittömästi. Alusta alkaen olen tehnyt Hillalle (kuten muillekin aikuisille koirille, joita olen treenannut/ohjannut) hyvin musta – valkoisen toimintamallin, joka toistuu muuttumattomana. Lähes poikkeuksetta ohjaamani koirat luovuttvat istuen, enkä tykkää ”elvistelyistä”, enkä kiertelyistä, enkä kaarteluista. Toki monetkin ohjaajat varmaan sallivat nuokin, minulle ja minun toimintatapaani ne eivät sovi. Hillakin ”luovuttaa” istuen. Luovuttaa siksi heittomerkeissä, että tässä vaiheessa varis tippuu varpaisiini samalla hetkellä, kun perse menee sammaleeseen. No hätä, ei sen ole vielä mitään väliä, eikä NOMEssa olla kuitenkaan starttaamassa. Pidän vaan etenkin vilkkaalle, toiminnanhaluiselle koiralle parempana vaihtoehtona sitä, että se tietää suoraviivaisen toimintamallin, jolla lailla sen pitäisi toimia, toimii myös Hillan tapuksessa siinä mielessä, ettei se touhota ja tohella yhtään ylimäärästä, jolloin suukin muuttuisi entistä levottomammaksi.

Kaiken kaikkiaan vaakkutreenit on mennyt hienosti. Tänään tehtiin ensimmäinen oikea hakuruutu, josta Hilla toi 4 ja näistä 1 meni rikki ja yksi oli pehmeä. Rikkoutunut vaakku sai kyytiä minun ärhädyksestäni (Hilla pelasi ja pyöritti vaakkua tullessaan) mutta mitä ilmeisemmin ärähdys kuitenkin toimi, koska kaksi seuraavaa tulivat ehjänä ja suu oli rauhallinen (tosin ote on vieläkin hyvin tiukka).
Vesitreenit viime viikolla Kauvatsalla menivät hyvin, siinä en näe ongelmaa. Ensimmäiselle pidemmälle lokille lähtöä mietti rannassa hetken, mutta lähti kuitenkin määrätietoisesti, kun ilmoitin: ”Ja varmasti menet”, seuraavalla ei ongelmaa.

Hae!

Meniskö??

Hilla

Tänään ammuttiin (kiitokset isännälle). Koska tiedossa on, että Hilla ei paukkua rakasta, menin sen kanssa reilun matkan päähän ampujasta. Kaksi paukkua tuli. Molempien kohdalla Hilla istui kuin patsas vierelläni, hyvin tarkkaavaisena, hötkyilemättä mutta kun lähdettiin autolle, tulikin kiire. Autolle (eikä autoon) kuitenkaan päässyt vetämällä/toheltamalla vaan piti pystyä olemaan kuulolla. Koska Hilla ei mene paniikkiin, eikä saa sydänhalavusta paukusta, pidin tässäkin pääni ja homma tehtiin, kuten minä haluan ja sellaisella tyylillä, kuin haluan ja melko hyvin päästiin lopputulokseenkin.

Paukkujen jälkeen olis tosiaan vielä tuo em. hakuruutu, joka meni hyvin, joten siinä mielessä homma tällä hetkellä jees: mielummin Hilla olisi autoon jäänyt mutta kun ei ollut vaihtoehtoa, tuli mukaan ja pystyi ja teki hyvän, omantasoisensa ruudun. Toki paukkua pitää vielä treenata mutta en vielä(kään) sulkenut täysin pois mahdollisuutta tämän vuoden kokeelta. Ei tuntunut Hillaa juoksukaan haittaavan, vaikka päivät taisi olla tänään ne parhaat =o)

Heinäkuun lomailen ja elokuussa aloittelen uuden kurssin. Hilla ei tosin taida lomaa saada, Elinan kanssa oli hiukan puhetta kimppatreeneistä ja saattaa Hilla päästä viikon tehotreeniinkin, kun omistajat karauttavat etelän lämpöön.

Iso kiitos kaikille kurssilaisilleni!! Todella toivon näkeväni ainakin ne, jotka ei kesän aikana taippareita suorita, syksyllä. Mukava porukka ja todella kivoja koiria kaikki! Ja kiitokset tietenkin myös Rinsessan mummille, joka tänäänkin antoi Rinsessan viihdyttää itseään koko illan ;o)

Kuvia kurssilaisista täällä ja täällä

Tapparitreenit Kauvatsalla, eli Kiikoisissa

Tänään oli tarkoitus taivuttaa koiruuksia vesinoudolla Kauvatsalla.
Äippä toi Hakken ja otti Rinsessan hoitoon, kiitos!

Kauvatsalla ei kuitenkaan päästy treenaamaan levätilanteen vuoksi. Käyttöön otettiin suunnitelma B vai olikos se jo C (kiitos Elinan ja Hannun) ja autot kohti Kiikoista. Kiikoisten paikka oli porukalle uusi mutta upea! Paikkaan saisi helpoti vaativammankin treenin, ihan hakua myöden. Hannu oli perinteiden mukaan venemiehenä ja mukana oli lokki ja dameja.

Koirat toimivat tasonsa mukaan, toiset tarvitsevat vielä treeniä ennen taippareita, osalle porukkaa homma rupeaa jo olemaan melko selvää.
Hakke teki työt tasonsa mukaan: meni reippasti veteen, ui reippaasti ja toi niin damit kuin lokinkin käteen asti (vaikka pitihän sitä välissä ravistaa =o/).

Kiitokse koko porukalle, teidän kanssa on ilmo treenata! Ja iso kiitos Hannulle ja Elinalle, kun hommasitte paikan ja huolitte meidät treenaamaan!

Tappari-ilmon lähettäminen on taas askelta lähempänä toteutumistaan ;O)

Taivutusta vaakuilla

Vuorossa hakua vaakuilla.

Ruudussa oli tällä kertaa viisi varista ja se oli eri puolella tietä, kuin yleensä. Tämänpäiväinen maasto on avoimempaa ja kuivempaakin + koiran näkee oikeastaan koko ajan.

Treeni meni melko hyvin, joskin toivomisen varaa on edelleen. Toki tuo työskentely saattaisi taippareissa riittää mutta ainahan sitä sopii toivoa enemmän.
Ensimmäiset lähetykset meni lähinnä ulkoiluksi, vauhtia oli taas kerran enemmän kuin järkeä =oP. Kolme vaakkua löytyi, joskin turhan paljon Hakke joutui tekemään töitä niiden eteen. Koska tuo kolmannen vaakun kohdalla koira teki hyvin töitä ja oli muutenkin kuulolla ja töissä, en ottanut enempää. Neljäs olisi kuitenin ollut meikäläisen tuurilla ”työn takana”. Yllättävän vähän hajut ja ihmiset koiraa häiritsi, ne kun tuntuu olevan tuolle maalaistollolle joskus enemmän kuin mielenkiintoisia. Hakken riistankäsittely on taasen moitteetonta ja vaakku pysyy suussa myös istuessa, kun se vielä hetki sitten tipahti maahan samalla, kun persasus tipahti maahan.

Tästä on hyvä jatkaa, enkä ainakaan vielä ole heittänyt kirvestä kaivoon tämän syksyn taippareita ajatellen, vaikka ei meillä kiire ole ja keväälläkin ehditään ihan hyvin ;O)

Taivuttelua

Ja Hilla sisko kera pupun:

Noin viiden vuoden tauon jälkeen mullakin on ”oma” taivutettava =o)
Tultiin Juhan kanssa siihen tulokseen, että minä treenaan Hakken kanssa ainakin sen verran, että vien sen taippareita kokeilemaan. Juha hoitaa tuon käytännön puolen touhut.

Tänään taivuteltiin Hakkenkin kanssa pitkästä aikaa ja tuntuu se taipuvan!
Hakuruutu tehtiin kahteen otteeseen: ensin päivällä ”puhtaalla alueella” (=ei muita koiria käynyt ennen) ja illalla vielä, kun muutkin tuli treenaamaan, samassa paikassa, jossa oli muutkin jo touhunneet.

Päivän treeni meni täysin yli odototusten, Hakke haku hyvin nopeasti 5 vaakkua kuudesta ja palautti jokaisen siististi edessä istuen.

Illan vaakutkin tulivan ihan jees, mutta aivan selvästi toisten hajut häiritsivät keskittymistä, joka oli kyllä arvattavissakin. Palautukset edelleen mallikelpoiset. Treeniä siis ”käytetyllä” alueella.

Illan päätteeksi tehtiin vielä jäljet pupulla. Pupu olikin ainakin minulle se suurin jännityksen kohde. Hiukan epäilin Hakkea, en niinkään sitä, löytääkö, enemmänkin sitä, palauttaako... Hakke kun pääsi tuossa vuosi sitten syömään oravan ja sen jälkeen tuo turkktavara on ollut hiukan turhan maistuvaa.

Nyt Hakke meni siis ekaa kertaa ilman liinaa mutta vielä halusin jättää jäljen tekijän puskaan kyttäämään, mitä pupulla tapahtuu. Jäljestäminen meni hiukan niin ja näin, enemmän oli hakua tekemässä ja pienen avunkin tarvitsi. Joka tapauksessa, jäljen tekijän mukaan pupulle tullessaan Hakke nappasi pupun siististi mukaan ja lähti palauttamaan. Hyvä Hyvä!

Nyt täytyy varmaan suunnitella jo tälle syksylle jotain koetta...

Parit kuvan Hakken vaakun palautuksista





Ja Hilla sisko kera pupun

Treeniä, edes jonkinlaista

Ihan ei laakereilla olla lepäilty, vaikka helposti voisi niinkin kuvitella.
Remppaa painetaan (ainakin melkein) apinan raivolla ja kun kelit on olleet noin mahtavat, pihahommiakin on tullut touhuttua.

Treenaaminen koiruuksien kanssa ei todellakaan ole lähelläkään normaalia kevätmenoa. Jotain sentään.

Metsässä lenkkeillään ahkerasti ja kun lenkit on matkallisesti (minulle) normaalia lyhyempiä, olen yrittänyt korvata matkaa edes vähän ajalla ja maaston vaihtelevuudella. Aika paljon lenkkeillään tuossa ei niin tasaisessa ja kaadetuista puista jääneiden oksien valtaamassa lähimetsässä. Tuo oksarumba ei luo haastetta niinkään Hupille mutta beaglenkokoiselle kyllä jo jonkin verran. Tavalla tai toisella olen jallittanut koirat juoksemaan koko lenkin ajan ja mielummin vielä runsaasti ristiin rastiin. Hupin kanssa tämäkään ei ole kovin haasteellista, beaglet sitä vastoin mennä nuuskuttaisivat miellellään tasaiseen tahtiinsa.

Hupin kanssa on treenattu taas kerran korvien käyttöä. Kaikki käskyt rupeaakin menemään perille nykyään heti, sitä kahta sekuntiakaan miettimättä ja suoritukset ovat nopeita. Esim. viime syksynähän Hupilla oli tapana luoksetulokäskyn kuultuaan pysähtyä/lopettaa haistelu tai kaivaminen, nostaa pää ylös ja katsoa minua ja sitten lähteä tulemaan luokse vaihtelevalla vauhdilla. Nykyään jo lähes joka kerta luoksetulokäskyn kuultuaan, vaihtaa samantien suuntaa kohti minua ja kaivuuhommissa ollessaan kaivuutkin loppuu välittömästi. Ja koiruus tulee vauhdikkaasti laukaten luokse.

Esineitä on tullut treenattua niin ikään melko ahkerasti. Yhtään kokeenomaista treeniä en ole tehnyt vaan nämäkin treenit sujuvat mukavasti lenkkien ohessa. Esineinä on ollut kaikkea tennissukista pyykkipoikiin, eikä esineen koko/materiaali tunnu vaikuttavan suoritukseen. Esineen olen jättänyt aina tallatulle alueelle ja niin, että suora pisto on mahdollisimman luonnollista suorittaa. Matkat esineelle on vaihdellut parista metristä aina 70 metriin asti. Esine nostetaan yhden lenkin aikana 5-20 kertaa, omasta ja koiran vireestä riippuen. Palkkaa olen vaihdellut ruuan, pelkkien kehujen ja leikin välillä. Ainakin vielä tuntuu intoa piisaavan =o)

Hakken kanssa pääsin treenaamaan tiistaina taipparikursille, kun Juha oli työmatkalla. Ohjelmassa olis hakua vaakuilla. Ruutu oli Hakken toinen ja vaakut vietiin koiran kanssa metsän. Neljä vaakkua nousi suoraviivaisesti ja reippaasti ja palatukset oli niin ikään enemmän kuin hienoja. Neljännen jälkeen saapui autolla ensimmäinen muu kurssilainen ja Hakken keskittymiskyky katosi täysin =o/ Viideskin saatiin sitten pienellä avustuksella nostettua. Hakkesta huomaa, että se osaa käytää nenäänsä ja liikkuu metsässä kuin kotonaan. Toisaalta poika on niin maalaistollo, että häiriintyy melko pienestäkin ja menettää keskittymiskykynsä. Kotiläksynä on siis kaupunkireissuja ja siinä ohella autojen ja ihmisten läheisyydessä helppoja tehtäviä.

Olettaisin Hakken olevan valmis helpostikin kesän/alkusyksyn aikana taippareihin, katsotaan nyt vielä, kukako sen sitten aikanaan ohjaa.

Tirppatreeniä

Päätin hyötykäyttää kaiken eilisistä treeneistä jääneistä tirpoista ja lähin vaakun, heinuri, Hupin & kameran kanssa pellolle.

Hupi ei ole riistan kanssa treenannut yli puoleen vuoteen. Ainoat riistatouhut on olleet käytännön hommia.

Vauhtia, intoa ja ihme kyllä, kuuliaisuuttakin oli mukavasti (oliskohan tuo koiruus aikuistumassa??).

Alkuun otettiin muutamat muistit, joissa ei ongelmaa, kuten ei ole koskaan ollut.
Neljä ykkös markkerausta ja pari kakkosta. Markkeeaukset tein niin, että jätin koiran taakseni muutaman kymmenen metrin päähän ja heitin markkeeraukset.
Tässäkään ei ongelmia ja miksipä olisi, Hupi on kakarasta asti ollut hyvä markkeeraaja.

Loppuun tehtiin vielä pari pitkää, motivoitua, helppoa mutta pitkää ohjausta. Nämäkin onnistui moitteetta =o)

Riistankäsittelykin oli riittävän hyvä. Voishan Hupi noita vaakkuja kantaa mun makuun pinnallisemminkin mutta kun ei niin ei. Riistaa ei ole rikkonut sitten kakara-ajan parin kerran, joten mitäpä siihen puuttumaan. Ongelmana (johon olen joutunut puuttumaan) on yleensä ollut riistan pyörittely, joka ei todellakaan näytä kovin hyvälle/siistille, vaikke tirpat ole tästäkään sen kummeminkärsineet. Tähänkään en joutunut tänään puuttumaan.

Hupi olisi varmasti ihan ok NOMEkoe koira, jos mulla olisi aikaa treenata vaikeammissa maastoissa ja paukkua. Hupi ottaa kohtuuttmat kierrokset paukusta (koetilannetta ajatellen) ja kun se ei käytännön hommissa haittaa, niin en ole jaksanut/ehtinyt/kokenut (ainakaan vielä) tarpeelliseksi sitä pahemmin treenailla. Paukkua pitäisi tietysti treenata paukulla mutta kun siinä kohtaa se mutta tuleekin: pitäisi pystyä tekemään sellaiset treenit, ettei missään kohtaa mene sen kriittisen pisteen yli ja saada koira rauhaan → palkka. Tosiaan kun pääpaino on toistaiseksi tuolla PK-puolella ja käytännön hommia tuo ei haittaa, niin on ”vähän” jäänyt.

Vaan mistäpä tuota tietää... Katsellaan miten syksyn PK-kisat menee, jos oikein hyvin, niin voishan sitä keskittyä sitten vaikka hetken NOME puoleen. Motivaattorina tässäkin on tuon Tumpulan pään kasvu =o)

Ja kyllä, yhä edelleen rakastun Hupiin päivä päivältä enemmän. Mii laiks!

Ja sitä kuvasaastetta (lisää galleriassa)

Hakua dameilla

Tänään oli siis vuorossa vuoden ensimmäinen hakuruutu.

Ruutu tehtiin yhdessä Hupin kanssa, motivoituna siis. Ruutu oli kaksiosainen: tien vasemmalla puolella 7 damia, kaikki 100 - 150m:n päässä lähetyspaikasta.

Oikealle puolelle tehtiin lähihaku kolmella. Lähin on reilussa 10m:ssä ja kaksi muuta n. 50M:n päässä. Lähihaun kauimmaisille dameille piti ylittää tie.

Aloitettiin vasemmalta, josta tuli kolme reippaaseen tahtiin, tämän jälkeen otettiin yksi oikealta. Vasemmalta tuli vielä yksi reippaasti mutta seuraavalle Hupi piti vakuuttaa, että haettavaa on varmasti vielä. Muutaman roiskaus -lähdön jälkeen tuli vasemmalta dami, jonka jälkeen oikealta nostettiin taas yksi. Vasemmalta oli tarkoitus alunperin nostaa kaikki mutta koska edellisellä lähetykselllä takkusi, niin otettiin vain yksi ja viimeinen haettiin yhdessä pois. Lähihaun viimeinen (lähimmäinen) tuli reippaasti, heti kun Hupi tajusi, että kyllä se haju voi ihan oikeasti tulla tosi läheltäkin.

Hyvällä fiiliksellä jatketaan siis, tavoitteena edelleen suorituksista riippumatta meidän molempien omat mutta ennen kaikkea se yhteinen hyvä fiilis.

Ja koska keli oli varsin mukava, kuvasaastetta mukaan:

Dameiluja

Tänään kaivetiiin damit talviteloilta ja aloitelttiin NOMEilut ohjauksilla ja markkeerauksilla pellolla.

Ensin tein pitkän, pelto-ojan suuntaisen neljän damin linjan. Pismälle damille oli matkaa varmaan hiukan vajaa 200m. Hyvin oli Hupilla linja mielessä, ainoastaan toiseksi viimeiselle piti vahvistaa, kun meinasi poukata liiaksi sivuun.

Linjan jääkeen tehtiin, edelleen motivoituna, suuntia. Nyt sitten löytyikin jo sitä omaakin tahtoa: Hupi meinasi ihan väkisin oikaista vasemmalle, kun tarkoituksena oli tehdä selvä 90 kulma. Vaikkei tuo ihan penaalin terävin kynä olekaan, muutaman takaisintulon jälkeen meni ohjaus perille hyvin.

Markkeeraukset tein ensin ykkösinä molemmille puolille, vasen tolpan juureen ja oikea ojan reunaan ison puskan juureen. Näiden jälkeen kakkonen samoihin paikkoihin, ei ongelmaa. Matkaa ei ollut mainittavasti. Loppuun vielä älyttömän helppo kolmonen, jossa ainoa ongelmana oli dami, jolla ei ollut kunnon kiintopistettä, sen Hupi markkeerasi liian lyhyeksi mutta löysi kuitenkin nopeasti pienen haun jälkeen.

Pillipysäytyksiä otettiin matkalla pellolta pihaan. Hyvin pysähtyi mutta 50% meni maahan.
Lopuksi vielä kolmen damin muisti: Pellolle mennessä tie haarautuu kolmeen. Jokaisen tien päähän käytiin viemässä yhdessä dami. Käveltiin pihaan asti ja Hupi sai hakea omavalintaisessa järjestyksessä. Tapojensa mukaan Hupi haki viemisjärjestyksessä, ensimmäisenä viedyn ensiksi.
Hyvät treenit. Nyt ruvetaan pikkuhiljaa vaikeuttamaan treeniä, kuitenkin niin, että vähintään puolet on motivoituja treenejä. Katsellaan, josko kehitys on mun makuuni riittävää ja ehditään muilta lajeilta riittävästi treenaamaan, niin ehkäpä koeilmokin jossain kohtaa lähtee ;O)