sunnuntai 23. elokuuta 2009

Sorsakauden aloitus

Hupin (ja minun) sorsastuksen aloitus oli tänään. Isäntä on toki jo pari kertaa käynty ja saalistakin syötäväksi tuonut.

Minä toimin vain koiranohjaajana, miehet hoisivat nuo pudotushommat.

Aamusella rantaa päästyämme, oli Hupille heti hommia tiedossa. Jupe oli saanut pari hanhea, joista toinen oli vielä noutamatta. Ohjaustehtävä tiedossa siis (helppo sellainen)

Hupilla oli kierroksia koneessa taas hiukan enemmän kuin laki sallii ja ensimmäinen lähetys meni odotusten mukaisesti vain turkin kasteluksi.

Toisella lähetyksellä koira kiven päälle rantaan ja kirsu oikeaan suuntaan. Tuuli toi ilmeisesti käryn samanaikaisesti, kun Hupin kaula kasvoi senteillä. Koiruus bongasi hanhen helposti silmillä mutta otin kuitenkin ohjauksen käskyillä loppuun asti treenin vuoksi.

Hupi ei ole ennen päässyt noutamaan hanhea (tai muutakaan yhtä isoa), vaan eipä vaikuttanut noutoon lainkaan. Hieno nouto ja ilmesesti hanhi oli riittävän iso, kun Hupin ajoittain levoton suukin oli hyvin rauhallinen.

Toinen nouto oli niin ikään ohjaus. Hupin ja mun ”passipaikka” oli rannasta jonkun matkaa kuivalle päin. Tavi oli aika lailla samassa kohtaa, kuin aiemmin noudettu hanhi. Nyt ei silmistäkään ollut apua, tavin koon ja värin vuoksi.
Lähetys samasta kohtaa kuin äsken, alkumatka hyvää ohjausta ja loppumatka käryn avustamana. Tavi räpisteli vielä pari kertaa ja ilmeisesti tästä johtuen se tippui kerran matkalla veteen. Ei kuitenkaan mainittavaa ongelmaa haavakonkaan suhteen, taisi olla vaan Hupille outo juttu. Tosin nyt Hupin levoton suu taas näkyi =o/ Muutaman kerran jouduin muistuttamaan, miten sitä tirppaa oikein tuodaan. Kuitenkin hyvä palautus ja tavi ehjänä perille.

Loppuaamu olikin sitten melko hiljainen. Ukot lähtivät käymään vielä kanootilla saaressa ja sieltä tuli yksi lokki, jonka Hupi pääsi vielä lopuksi markkeerauksena noutamaan.

Kiva aamureissu vaikka paluumatkalla pellolla olleita hanhia ei päästykään yllättämään. Tulipa kuitnekin taas itselle lisää kipinää, kun oli tapahtumiakin.
Viime vuonna oli niin huonosti edes lentoja, etten kokenut itselleni tai koiralle mielekkääksi kytätä montaa tuntia ”ei mitään”, en etenkään, kun kyse on Hupista. Hurrin kanssa asia olisi aivan toinen.

Varsinaista toimintakuvaa ei ole, kuva vain saaliista, niiden saajasta ja onnellisesta noutajasta =o)




Ja illalla nauttittiin torstain saalista. Enpä muista, koska olisin noin mureaa ja herkullista sorsaa syönyt =oP

1 kommentti:

TWa76 kirjoitti...

Mahtavan kuuloinen reissu tuntuu olleen. Muistaakseni tanskassa joku oli piikkelinkin opettanut noutaa lintua...

Onnittelut kuitenkin hienosta saaliista!