torstai 6. tammikuuta 2011

Pupujahtia umpihangessa

Kun minä suuntasin loppiaisaamuna kohti Noormarkkua kisatyöntekijäksi, pakkasi Mikko Hurjan ja metsästyskamat autoon ja suuntasi metsään.


Hiukan uskalsin ajoja epäillä, kun tuota lunta on tullut enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Illalla kun juteltiin, sanoin vielä, että Hirmu saa jäädä kotiin. Ukolla on jo sen verran ikää, että lumimäärä on sille liikaa (hyvin Hirmu peltolenkit vetää mutta ajotouhut on ihan eri asia).


Kisatouhuista kotiin ajellessani soittelin Mikolle ja kyselin päivän tuloksia. Noh, ajo oli tullut ja Hurja oli antanut kaikkensa ja Mikko oli koiraan enemmän kuin tyytyväinen. Saalis tosin jäi tällä kertaa metsään...

Hemi oli mukanani kisoissa, eikä kakarakoira ollut millänsäkään (odotusten mukaan) hallista ja sen äänistä tai muista koirista.


Ei kommentteja: