torstai 20. tammikuuta 2011

Välineet testiin

Metsästyksestä, jos mistä saa kyllä hyvin helposti välineurheilua.
Minun onnekseni (ja beaglejenkin) isäntä satsaa kohtuullisen mielellään kunnon vehkeisiin.

Uusin hankinta on uusi tutka =O)

Tänään Hurja pääsi testaamaan tutkaa.
Sää oli muutoin mukava, mutta kyllä tuo lumitilanne hiukan huolestuttaa ja kun viikolla oli suojan puolella ja nyt pakkasella, mietein myös, miten tassut kestää.

Aloittivat tästä lähimetsistä. Ei tullut tulosta. Liekö syynä se, että nämä on meidän lenkkimaastoja (joissa kuuluu olla kuulolla ja toimitaan tietyin säännöin) vai jälkien puutteesta mutta Hurja ei kuulemma irronnut juuri mihinkään.
Vaihtoivat sitten toisen seuran alueelle, jossa edellinenkin ajo oli.
Samoin tein kun Hurja pääsi autosta, se singahti metsään. Ei aikaakaan, kun ajo oli päällä. Metsässä koira viihtyi nelisen tuntia ja matkaa kertyi reilun 10km. Ajoakin tuli enemmän kuin mukavasti =o) Tuosta voi laskea keskimääräisen etenemisnopeuden ja kädä koittamassa onnistuuko itseltä ;O)

Tässä kuva tämän päivän reissusta. Ajo (haukku) punaisella ja haku sinisellä. Kyllä oli mukavata, kun voin seurata sohvalta, neidin nukkuessa yläkerrassa, Hurjan menoa. Ehkä tuo on kuitenkin ihan säällinen beagle vaikkei sukutaulu kaikkien mielestä siltä näytäkään =OP



Loppuviimeksi Hurja piti hakea pois metsästä, luoksetulokäskyt kaikuivat pimeään metsään ja vielä narun päässäkin oli nokka näyttänyt kohti metsää ja hinku menemiselle oli kova.

Väsynyt koira oli, kun kotiin pääsi. Pallit ja kölin pää punoitti, anturat näytti siltä, kuin olisi tehnyt normilenkin kesäkelissä pehmeällä hiekkatiellä (eli ei havaittavia muutoksia). Pallit ja köli sai rasvaa ja koira kipallisen ruokaa lisättynä palauttumista edistävillä mömmöillä.

Ei kommentteja: