Sekakäyttäjän elämää

Sanovat, että se voi olla hankalaa. Mun mielestä pikemminkin älyttömän helppoa: useimmiten on mukana jotain, mitä vetää.

Ne jotka enempi meikäläistä tuntee, tietänevät että saatan mietiskellä eri koirien ongelmia ja ongelmattomuuksia ja koiraurheilua ylipäänsä mitä kummallisimpiin aikoihin ja kummallisimmissa paikoissa.

Tänään tuli päivällä mieleeni, että mistä tää nykyajan trendi oikein juontaa juurensa. Pitää olla joko kukkahattu päässä tai suhista ja töniä kuin Milan tai huudella ä'äätä kananpalat vyölaukussa kuin Stillwell tai rykiä hihnasta menemään tai tunkea piikkari/sähkö kaulaan (valitettavasti siis koira, ei omaan). Ei saa kieltää, pitää vain kehua (ettei koiralle tuu paha mieli), pitää kieltää/korjata ei saa kehua (se, että saa tehdä, pitäis olla koiralle ainoa palkka). Kynsienleikkuuta tai pannan laittoa opiskellaan viikkotolkulla. Koira on susi tai sitten ei. Koiralla pitää olla johtaja tai sitten ei.
Siis pitää valita jokin noista (yksi) ja noudattaa sen tyylisuunnan lainalaisuuksia kuin valitsemansa elämänkatsomuksen peruskiveä.

Ei kyllä käy kateeksi yhtään uutta koiranomistajaa nykyisessä koulutustermistöviidakossa. Pitää tuntea se oma koira ja tietää, mikä sille sopii. No mistä helvatasta se pari viikkoa ensimmäisen ihanan karvapallon omistanut osaa sanoa, mikä sille koiralle sopii?? Ja kun ei osata ja kasvattajastakaan ei välttämättä ole apua/ häntä ei kiinnosta mennään johonkin törkyhintaiseen koirakouluun, joka julistaa omat metodinsa ainoiksi oikeiksi maan päällä. Ja noita puljuja tuntuu olevan joka lähtöön, sen sortin viidakko et huh huh. Puhumattakaan siitä, kun tulee ongelmia. Kurkitaan netistä paikallinen ongelmakoirakouluttaja, jolle sopivasti pääsee ja jonka puheet tuntuu ehkä itselle sopivalta. Tyhjennetään taas tilipäivänä viimeisetkin eurot, oletuksena, että elämä koiran kanssa muuttuu autuaaksi. No juu, saattaa se toki muuttuakin, ongelma vaan on että kuka tahansa jaadijaadikurssin käynyt tai niitä käymätön voi kutsua itseään ongelmakoirakoiluttajaksi. Sattumaa lienee sitten se osuuko nakin- vai sähkönsyöttäjän kursseille tai jos oikein onnen arpa osuu, jollekin noiden väliltä.

Miten ihmeessä sitä on ennen tultu koirien kanssa oikein toimeen? Vai ollaanko? Kun aika harvassa on ne kerrat, kun tässä vuosien varrella (kun vielä kentälläkin koulutin säännöllisestä/itse kävin koulutettavana) on varsinaisia ongelmia vastaan tullut. Vai onko ne ongelmat sitten vaan vielä saunan taa (parempi vaihtoehto?)?? Käykö kerhojen ja yhdistysten viikkokoulutuksissa enää ketään (siis niissä (lähes) maksuttomissa? Järjestetöönkä sellaisia enää?

Täytyy ihan tässä julkisesti julistautua sekakäyttäjäksi. Ja (ei aina niin hiljaakaan) onnelliseksi sellaiseksi. Käytössä on / on ollut varmaan joka ikinen koulutustyyli. Tai siis ainakin kokeilussa. Ja ihan koiran mukaan ja aika usein kyllä pakotan koiranikin sekakäyttäjäksi...
Mä en oo vielä onnistunut esim. opettamaan beaglea haukkumaan käskystä naksulla, vaikka mulle on kyllä väitetty, että puhtaalla operantilla ehdollistamisella se käy tuosta vaan. Kukaan ei ole vaan pystynyt vastaamaan, jotta miten. Ehkä mun pitää vaan suosista ottaa ne kesäkanat, niin opin tuonkin jalon taidon.

Mä en missään nimessä ole minkään sortin guru, enkä edes tituleeraa itseäni juuri koskaan minkään lajin kouluttajaksi. Ei mun koirista juuri kukaan osaa edes kulkea täysin vetämättä hihnassa, jos eivät ole käskyn alla. Jaan kyllä ajatuksiani ja mielipiteitäni ihan miellelläni, enkä ota niistä edes maksua, kiva jos jollekin kelpaa ja joku jaksaa joskus kuunnella ja saa höpinöistä edes jotain ajateltavaa. Toisaalta, voishan sitä pistää ihan maksulliset kurssitkin pystyyn (siis sillä tavalla maksulliset, että sais ihan itselleenkin palkkaa). Kai näillä koiravuosilla joku uuno ainakin jotain olisi valmis maksamaan. Eikä se nyt toisaalta niin iso homma olisi käydä viikonloppukurssia tai paria, niin johan siinä arvostus nousee, viis siitä onko kotona ensimmäinen vai kymmenes koira, jonka kanssa on jotain joskus tehtykin vai onko koiraa ensinkään, jos vaan sattuu tykkäämään ko. eläinlajista...
Onhan näitä kaikkia. Ihan kohtuullisen pitkän linjan kasvattajankin mielestä TOKOakin ainakin toiset treenaa ja lajissa kisaa vain siksi, että koira pysyisi vanttuussa, kun ovatten perusluonteeltaan niin agreja. Jassoo. No, mielipiteensä kullakin. Saattaa toki olla, että joskus nekin kannattaa pitää ihan omana tietonaan, niin pysyy se omakin ”maine” käyttökoirakasvattajana edes jonkinmoisena.



Eräällä foorumilla kirjoitellaan jo että noutajan palkkaaminen namilla taippareissa romuttaa johtajuuden... Siis mitvit??!! Ja ihan menee kuulemma syödessä hajuaistikin hetkeksi (tai siis ainakin heikkenee). Melkosta avaruustiedettä...

Vuodatusta aiheesta voisi jatkaa varmaan loputtomiin ja puhuessa tulisi pointti varmaan vielä paremmin ymmärretyksi.
Tällä kertaa kuitenkin tähän, onpahan ainakin aivoilleni jotain hommaa ensi yöksikin... jatkoa tullee...