Aamupäivän reenit Tupalassa.

Kokoonpanona Mää, Rinsessa, Hemi, Hupi + Janika & Minna koiruuksineen.

Aiheena tottis (ja pikkumalikka sai maistella makkaraa jäljellä).

Hemin kanssa treenit meni lähinnä mun seisoskeluksi narun nokassa kentällä. Hemi treenaa nykyään vain, kun itse tyrkyttää. Nyt kokeilussa siis tällänen beaglen kanssa... minä passiivinen, koira aktiivinen (in my dreams =oP). Eniveis, hyvin on luonannut jo Ulasoorissa ja näyttelytreeneissä, Tupalassa ei vielä hyvin kertaakaan. Toki, Tupalassa on nurmikko (=paaaljoon haisuja) ja tänään lisänä Janika kusettamassa sakkiaan.

Mulla ei siis hermo ole sieltä pisimmästä päästä ja 30s tuntuu iäisyydeltä. Tänään hermo kuitenkin piti sen verran hyvin, että Hemi sai palkkaakin. Aikansa hörhöiltyään (narun nokassa) ja Janikan sakin haukuttuaan, tyrkytti pariinkin otteeseen maahanmenoa ja saatiin kaksi palkkaamisenarvoista sivulletuloakin (nämä pienillä avuilla). Jei (pieni sellainen). Ehkä tämä tästä.

Hupin kanssa piti treenata ruutua mutta merkit jäi kotiin... Otettiin sit seuraamista, huomio erityisesti käännöksissä ja nimenomaan niiden loppuunasti viemimisessä niin ettei napsu yli kuitenaan. Fiilikset oli kokonaisuutena jees ja huomatus piti antaa muutaman kerran.

Noutoa piti sit tietty kokeilla kans. On se vaan kumma, et se ensimmäinen palautus pitää jättää kilometrin päähän :o( Tälle on nyt pakko tehdä tosiaan jotain, jos meinaan vielä joskus tuon rakkineen kanssa kisata...

Kuvasaastetta ©Janika

Ei oo lepäilty laakereilla...

… vaikka blogi niin ehkä antaa ymmärtää. Koska selityksiä pitää aina olla, niin on nytkin (niiden toimivuudesta ei anneta takuuta). Oli tuossa ”työn alla” yks kirjoitelma ja isäntä on lomalla, niin hiukan on kirjoitteluhalut ollut heikolla. Ja sit kun ei ole kuvia, on jotenkin vielä hankalampi aloittaa kirjoittelua.

No jaa... nyt on kuitenkin jotain taas rustailtu... ja syyskuussa kun elämä palaa arkirytmiin saattaa tulla tekstiä säännöllisemmin...

Näytelmiä

Joku kummallinen näyttelykärpäsenpoikasen purema on saanut aikaan jokusen ilmon laittamisen. Pääsääntöisesti mukana on ollut Hirmu mut mutta Hurja ja Hemikin on päässyt sahapukkeilemaan. Hupi pääsee aikasintaan vetskuihin (jos sinnekään), Hupilta on nimittäin yks alaetuhammas (huomasin sen kyllä heiluvan) jäänyt jonnekin matkan varrelle, niin tiedä sitten kuin tarkkoja noi tuomarit on..

Kotinäyttelyyn Porin Inttiin 30.7 piti (tuomarista huolimatta ;o)) laittaa joku... Laitoin sit Hirmun ja Hurjan. Ensimmäistä kertaa poika voitti isänsä ja Huua oli VSP kera CACIBin, Hirmu ei Arvo Rajalan mielestä ollut SAn arvoinen mutta ROPvetsku kuitenkin ja ison kehän pyörähdys päästiin suorittamaan.

Turun KR näyttelyyn 14.8 ilmoitin Hirmun ja Hemin hyvän tuomarin perässä. No juu, ylläri pylläri beaget oli tuomarimuutoksen kourissa... En mä sitä sano et Erja Nummikaan paska on mutta päähän otti kyllä vietävästi, kun kerrankin olis voinut olla ihan oikea, ulkolainen tuomari... Tuloksiin pitää olla tällä(kin) kertaa tyytyväinen. Hemi PU2 ja SERT, Hirmu PU3 ja ROPvet. Riikalle kiitsa mahtavasta reissuseurasta ja Hirmun esittämisestä. Kotiin autossa matkasi 2x SERT (Hemi ja Wilson ), ROP & RYP2 (Veeti )ja ROP vet (Hirmu)

Kolmeen näyttelyyn on nyt koiria ilmoiteltu, seuraavana vuorossa Tervakoski, jonne autossa matkaa Hirmu ja Hupin tyttö Hilla.

Agipitsit

Hurjan kanssa käytiin juoksemassa kolme rataa, Hupinkin olin ilmoittanut mut motivaatio riittänyt mukaan ottamiseen ;)

Huuan tulokset:

A: hyl. (Lena Dyrsmeds, swe)
B: virheet 5 /aikavirhe +6,27 / tulos: 11,27 /sijoitus 2./8 (Anne Viitanen)
A: virheet 10 /aikavirhe +5,27 / tulos: 15,27 /sijoitus 8./10 (Kari Jalonen)



Viiminen rata ehdottomasti paras, vihreet tuli putkilta (sekä aika että rata), Hurja ei syystä tai toisesta irronnut tavalliseen tapaansa radalla olleisiin koko punaisiin putkiin... A ja B radan törpit oli varmaan ohjaajan... Pitäis vissiin kirjoittaa hiukan lähempänä nää "selostukset"


Kuvasaastetta lauantailta ja sunnuntailta löytyy galleriasta

Yleistä lätinää

Aikas paljon ollaan koirien kanssa lomailtu ja pidetty hauskaa, jotain lätinää nyt kuitenkin.

Kesäkuun lopulla oli viimeiset ohjatut agitreenit ennen kuukauden taukoa. Tällä kertaa ohjaaja oli jollakin tapaa kuosissa, koiralla oli havaittavissa pienoisia vireongelmia... Hurjan ja Hupin laitoin agipitsiin Raumalle, Huualle 3 starttia, Hupille huvinpäiten yksi..

Käyttöön oon ottanut nyt privaattipäivät. Privaattipäivänä yks rakkine saa yksityistä spesiaalia huomiota ja on yleensä koko päivän mun ja Rinsessan touhuissa mukana, eikä tarhassa lainkaan. Hupin privaattipäivään esim. kuului pitkä aamuinen pyörälenkin metsässä vapaana päästellen, pihapuuhia, TOKOa/tottista ja Rinsessan kanssa leikkimistä (johon Hupin btw. Syttynyt nyt ihan kympillä;o)).

Hemin kanssa on koitettu pihassa ottaa perus tottisjuttuja ja onnistumis% on melko vaihtelevaa. Maahanmenon tuo välillä liiankin fiksu tehomoottori oppi alle vartin ja se on melko varma kotosalla, tosin joskus tarttee vielä apuja. Seuraaminen on joko ON tai OFF. Sit kun on ON, niin seuraa kuin saksansusikoirakonsanaan, täysin oikeassa paikassa ja jopa ehkä liiankin liki ja tillittää ylöspäin. Sit kun on OFF, ei pysy edes metrin etäisyydellä kuin nanosekunnin kerrallaan. Nooh, nou paineita, näillä mennään. Sama ON/OFF on myös agissa valloillaan mutten jaksa siitäkään ottaa painetta. Kontaktit osaa ja keppien perusteet hallussa, näistä on hyvä jatkaa... Niin ja kotikepeille on raivatuu nyt tilaakin, josko sitä ryhtyi treenaamaan hiukan useemmin?
Lelulla oon Hemin kanssa leikkinyt paljon, kun niin tekis mieli beaglea, joka palkkaantuu lelulla päivästä riippumatta. Kivasti on tämäkin edennyt ja repii ja riepoo sopivasti =o)

Hirmu viettää vapaaherran elämää ja nauttii siitä. Näyttelyjuttuja treenaillaan joskus pihassa ja jos on mukana agitreeneissä, pääsee ottamaan muutamia esteitä. Ja kuten sanottu, Hirmu nauttii olostaan. Ikää tulee kohta 9v. , samat lenkit menee kuin muutkin, fillarilla en oo yli vuoteen juoksuttanu, kun ei siitä oo oikein koskaan kovasti tykännyt.

Huua treenaa lähes toivottoman ohjaajansa kanssa agia ja tottistellaan silloin tällöin. Hurjan spesiaali on myös Hemin juoksuttaminen ympäri pihaa. Ja voi sitä riemua!!

Tässähän näitä tällä erää. Tulossa siis maksettuina menoina agipitsi Raumalla ja parit näyttelyt.

Ihanat (?) miehet (?) rannalla.

Aikasin aamusti kohti Karhuluodon koirarantaa, matkassa Rinsessa, Hupi ja Hemi.

Koko porukkaa en halunnut ottaa mukaan ja aikaisin mentiin, kun Rinsessa oli repussa mukana ja mä oon melko kädetön, jos joku konfliktitilanne vieraiden koirien kanssa sattuisi. Hirmu ja Hurja jäi kotijoukkoihin, kun eivät uimisesta niin perusta ja juoksemisen kanssakin on niin ja näin (enemmän menee haisteluksi tuollaisessa paikassa). Ja kun enenevissä määrin tuppaa koirasakki tuollaisissa paikoissa olemaan sellasta irtipäästään yhdistettynä siihen, etteivät osaa puhua yhtään koiraa, niin riski neljän uroksen lauman kanssa on kohtalainen, etenkin kun nämä kaikki tekevät kyllä elekielellä selväksi, mitä haluavat/eivät halua mutta etenkin Hirmu on nykyään sellainen, ettei huumorintaju tahdo riittää, jos ei viesti mene perille, vaan riekutaan ja remutaan varoituksista huolimatta.

Keskenämme saatiin olla melkein koko aika. Takaisin tullessa tuli staffiukko pullistelemaan mutta päätti poistua pelipaikalta Hupin ilmoitettua fiksusti, jotta lauma on mun ja puolustan sitä tarvittaessa.

Ja kuvasaastetta

Notkeaa menoa

Se olis sit ensimmäinen taipparikurssilainen suorittanut kokeen hyväksytysti! Onnea Riikka ja Wilson!!

Rinsessan kanssa oltiin koetta katsomassa (ja hyttysten syötävänä) ja ihan Wilsonin omalla tasolla ei tänään menty mutta helposti läpi kuitenkin, huolimatta sekä ohjaajan että järjestäjän asettamista haasteista ;)

Toinenkin kurssilainen kävi yrittämässä ja jos koira olisi toiminut kuten treeneissä, läpi olisi mennyt. Sevaan on (onneksi) niin, ettei nämä ole koskaan koneita. Harmittaa, ottaa päähän ja taatusti vituttaakin. Niin pitääkin, se kun kertoo että ollaan treenattu tavoitteellisesti ja koira on oikeasti siinä kunnossa, että sen pitäisi taipua. Pettymykset, onnettomat sattumukset ja työtaparurmat pitää vaan niellä, ennemmin tai myöhemmin. Niitä tulee. Ihan kaikille, myös ”guruille” ja nuoren, kokemattoman koiran kanssa vielä helpommin. Nenä sopivassa määrin ylös (ei niin paljoa, et hukkuu sateella ;)) ja uudella innolla ja sinnikkyydellä eteenpäin!

Onnitteluni vielä Tuijalle ja Karillekin Tiiran taipumisesta!!