lauantai 4. heinäkuuta 2009

Haku Harjavalta 4.7.2009

Vaihteeksi siis Valloissa.

Kisa alkoi esineillä (ei hyvä.)
Yksi esine nousi, pisteitä 9
Hupi kyllä liikkui alueella hyvin, mutta lähinnä ulkoili. Pääsääntöisesti pysyi alueen takaosassa ja sieltä tuo yksi nousikin.
Eipä tullut yllätyksenä. Jos esineet on aamun ensimmäinen, siellä yleensä ulkoillaan. Niin nytkin, huolimatta aamulla tehdystä 45min lenkistä.

Ukot
Meidän vuoron tullessa (5/6) ei yksikään koira ollut nostanut kaikkia ukkoja. Fiilikset ei siis ollut ihan katon rajassa.
Alkuun Hupi työskentely hyvin ja nenäkin oli mukana.
Ekalla ukolla ilmaisu ihan jees, joskin kauempana olisi ukosta saanut olla.
Toisella ilmaisu tökkäsi jo enemmän, siitä 7.
Loppupätkällä olikin sitten pikkusen takkuamista. Lähti ihan jees mutta motivaatio rupesi laskemaan selvästi.
Hiukan ennen 300m laitoin (tai yritin laittaa) koiraa vasemmalle kahteen kertaan. Ekalla kerralla upposi säälittävät 10m ja toisella vielä huonommin. Hupista oli selvästi nähtävissä, ettei vasemmalla ole ketään. Pisto oikealle, hyvä 50m pisto, joskin olisi saanut edetä enemmän.
Ja sitten idiootti tyhmä ohjaaja yrittää vielä koiraa vasemmalle.... Noh, ei mennyt ei.
Uudelleen oikealle ja sieltä, melkein 300m. Nousi ukko kohtalaisella, katkonaisella ilmaisulla. 6p.

Kaikki ukot siis nousi ja ilmaisutkin aika lailla sitä meidän tämän hetkistä tasoa.
Työskentelystä sitten lähtikin ”ihan kivasti” ja juuri siksi, ettei Hupi suostunut lähtemään vasemmalle riittävän syvälle..
Hupin kanssa ei ole tyhjiä treenattu koskaan juuri lainkaan, kun omasta mielestä se on osittain koiran ”kusettamista”. Toisaalta pitäisihän sen mennä, kun käsken... Tulipa mieleen, josko pitäisi opettaa koiralle ihan oma käsky pistolle, jonka tiedän varmasti olevan tyhjä??
Ukoista 152.

Tottis viimeisenä.
Varsin mukava suoritus. Pisteitä meni maahanmenosta (omasta käskystä johtuen jäi istumaan), osasta sivulletuloja (Hupin tekee metriloikan siirtyessään luoksetulosta sivulle). Näihin loikkiin en aio puuttua, koska intoa on, häviävät itsekseen, jos ovat hävitäkseen.
Tasamaanoudon palautusasento on kaukana. Tätä on treenattu ja kyllä kapula nykyään jo tuleekin huomattavasti lähemmäs.
Paikallaolossa nousi hetkeksi seisomaan, meni kuitekin omatoimisesti maahan.
Pisteitä tottiksesta 88.
Kivointa tottiksessa oli ehdottomasti se, että koira oli koko suorituksen rento, ei tietoakaan aikaisempien kisojen paineesta, joka on purettu joko tasamaa noudossa tai pisteiden jaossa.

Kisasta jäi hyvä fiilis =O)

Pisteitä yhteensä siis 249 ja II palkinto

Ei kommentteja: