Sekakäyttäjän elämää

Sanovat, että se voi olla hankalaa. Mun mielestä pikemminkin älyttömän helppoa: useimmiten on mukana jotain, mitä vetää.

Ne jotka enempi meikäläistä tuntee, tietänevät että saatan mietiskellä eri koirien ongelmia ja ongelmattomuuksia ja koiraurheilua ylipäänsä mitä kummallisimpiin aikoihin ja kummallisimmissa paikoissa.

Tänään tuli päivällä mieleeni, että mistä tää nykyajan trendi oikein juontaa juurensa. Pitää olla joko kukkahattu päässä tai suhista ja töniä kuin Milan tai huudella ä'äätä kananpalat vyölaukussa kuin Stillwell tai rykiä hihnasta menemään tai tunkea piikkari/sähkö kaulaan (valitettavasti siis koira, ei omaan). Ei saa kieltää, pitää vain kehua (ettei koiralle tuu paha mieli), pitää kieltää/korjata ei saa kehua (se, että saa tehdä, pitäis olla koiralle ainoa palkka). Kynsienleikkuuta tai pannan laittoa opiskellaan viikkotolkulla. Koira on susi tai sitten ei. Koiralla pitää olla johtaja tai sitten ei.
Siis pitää valita jokin noista (yksi) ja noudattaa sen tyylisuunnan lainalaisuuksia kuin valitsemansa elämänkatsomuksen peruskiveä.

Ei kyllä käy kateeksi yhtään uutta koiranomistajaa nykyisessä koulutustermistöviidakossa. Pitää tuntea se oma koira ja tietää, mikä sille sopii. No mistä helvatasta se pari viikkoa ensimmäisen ihanan karvapallon omistanut osaa sanoa, mikä sille koiralle sopii?? Ja kun ei osata ja kasvattajastakaan ei välttämättä ole apua/ häntä ei kiinnosta mennään johonkin törkyhintaiseen koirakouluun, joka julistaa omat metodinsa ainoiksi oikeiksi maan päällä. Ja noita puljuja tuntuu olevan joka lähtöön, sen sortin viidakko et huh huh. Puhumattakaan siitä, kun tulee ongelmia. Kurkitaan netistä paikallinen ongelmakoirakouluttaja, jolle sopivasti pääsee ja jonka puheet tuntuu ehkä itselle sopivalta. Tyhjennetään taas tilipäivänä viimeisetkin eurot, oletuksena, että elämä koiran kanssa muuttuu autuaaksi. No juu, saattaa se toki muuttuakin, ongelma vaan on että kuka tahansa jaadijaadikurssin käynyt tai niitä käymätön voi kutsua itseään ongelmakoirakoiluttajaksi. Sattumaa lienee sitten se osuuko nakin- vai sähkönsyöttäjän kursseille tai jos oikein onnen arpa osuu, jollekin noiden väliltä.

Miten ihmeessä sitä on ennen tultu koirien kanssa oikein toimeen? Vai ollaanko? Kun aika harvassa on ne kerrat, kun tässä vuosien varrella (kun vielä kentälläkin koulutin säännöllisestä/itse kävin koulutettavana) on varsinaisia ongelmia vastaan tullut. Vai onko ne ongelmat sitten vaan vielä saunan taa (parempi vaihtoehto?)?? Käykö kerhojen ja yhdistysten viikkokoulutuksissa enää ketään (siis niissä (lähes) maksuttomissa? Järjestetöönkä sellaisia enää?

Täytyy ihan tässä julkisesti julistautua sekakäyttäjäksi. Ja (ei aina niin hiljaakaan) onnelliseksi sellaiseksi. Käytössä on / on ollut varmaan joka ikinen koulutustyyli. Tai siis ainakin kokeilussa. Ja ihan koiran mukaan ja aika usein kyllä pakotan koiranikin sekakäyttäjäksi...
Mä en oo vielä onnistunut esim. opettamaan beaglea haukkumaan käskystä naksulla, vaikka mulle on kyllä väitetty, että puhtaalla operantilla ehdollistamisella se käy tuosta vaan. Kukaan ei ole vaan pystynyt vastaamaan, jotta miten. Ehkä mun pitää vaan suosista ottaa ne kesäkanat, niin opin tuonkin jalon taidon.

Mä en missään nimessä ole minkään sortin guru, enkä edes tituleeraa itseäni juuri koskaan minkään lajin kouluttajaksi. Ei mun koirista juuri kukaan osaa edes kulkea täysin vetämättä hihnassa, jos eivät ole käskyn alla. Jaan kyllä ajatuksiani ja mielipiteitäni ihan miellelläni, enkä ota niistä edes maksua, kiva jos jollekin kelpaa ja joku jaksaa joskus kuunnella ja saa höpinöistä edes jotain ajateltavaa. Toisaalta, voishan sitä pistää ihan maksulliset kurssitkin pystyyn (siis sillä tavalla maksulliset, että sais ihan itselleenkin palkkaa). Kai näillä koiravuosilla joku uuno ainakin jotain olisi valmis maksamaan. Eikä se nyt toisaalta niin iso homma olisi käydä viikonloppukurssia tai paria, niin johan siinä arvostus nousee, viis siitä onko kotona ensimmäinen vai kymmenes koira, jonka kanssa on jotain joskus tehtykin vai onko koiraa ensinkään, jos vaan sattuu tykkäämään ko. eläinlajista...
Onhan näitä kaikkia. Ihan kohtuullisen pitkän linjan kasvattajankin mielestä TOKOakin ainakin toiset treenaa ja lajissa kisaa vain siksi, että koira pysyisi vanttuussa, kun ovatten perusluonteeltaan niin agreja. Jassoo. No, mielipiteensä kullakin. Saattaa toki olla, että joskus nekin kannattaa pitää ihan omana tietonaan, niin pysyy se omakin ”maine” käyttökoirakasvattajana edes jonkinmoisena.



Eräällä foorumilla kirjoitellaan jo että noutajan palkkaaminen namilla taippareissa romuttaa johtajuuden... Siis mitvit??!! Ja ihan menee kuulemma syödessä hajuaistikin hetkeksi (tai siis ainakin heikkenee). Melkosta avaruustiedettä...

Vuodatusta aiheesta voisi jatkaa varmaan loputtomiin ja puhuessa tulisi pointti varmaan vielä paremmin ymmärretyksi.
Tällä kertaa kuitenkin tähän, onpahan ainakin aivoilleni jotain hommaa ensi yöksikin... jatkoa tullee...

Laiska lauantai

Isäntä on reissussa harrastamassa ja kun tuntui, etten saanut oikein mistään hommasta kiinni, päätin laiskotella Rinsessan kanssa.

Pakkasin autoon päivän tarpeet, Rinsessan, itseni ja koirista Hurjan ja Hemin.

Laiskottelu aloitettiin hakemalla lähikaupasta (Siwa, matkaa 7km) jäätelö ja tupakka-aski. Jätskiä nauttiessani koitin saada jonkin sortin reissusuunitelmaa aikaiseksi. Koska vakikirppari Ulvilassa ei ollut vielä auki, suuntasin auton kohti Hong Kong:a (siis sitä kauppaa, ei kaupunkia). Humala sai kyytiä ja kukkapenkkiin tuli muutaman perennan mentävä reikä. Rinsessan avustuksella sain rehut ostettua (juu, en tosiaan muista enää nimiä, ostan kuvan perusteella mutta joku härkäjuttu oli ainakin yksi).

Kukkakaupasta auton nokka kohti saksalaisten Siwaa ja sieltä mukaan muutama lauantaitarjous. Koskapa olin jo käytn kaupungin toisellakin laidalla, voitiin palata Ulvilan kirpparille (järkevää reittisuunnittelua ennen kaikkea..). Kirpparilta ei tällä kertaa tarttunut mukaan kuin muutama paita Rinsessalle, kenkiä ei edelleenkään =o/

Kirpparin jälkeen päätettiin Rinsessan kanssa lounastaa ja suoritimme sen (vastoin tapojani) paikallisessa Hesessä. Nälkä toki lähti, ei tosin tarvitse taas hetkeen poiketa kyseisen ketjun puljuihin..

Tästä alkaa se koiramainen osuus

Kirpparillaja Hesellä saatiin tuhottua sen verran aikaa, että päätettiin lopettaa laiskottelu Kaasmarkun mätsäriin.

Kannattuksen(kin) vuoksi ilmoitin molemmat mukana olevat loppakorvat kehään. Tässä mätsäriässä (toisin kuin siinä, jossa pääsiäisenä kävimme Hemin kanssa) oli pienillä koirilla pöytä, tuomari kävi jokaisen koiran todella huolellisesti läpi ja palkinnotkin oli hyvät: BIS sai 100€:n lahajkortin Mustiin ja Mirriin vs. pääsiäisenä Hemi oli BIS ja sai RC:n muoviämpärin, ja lahjakortin laivalle (siis sellaisen, joita saa TaxFreesta, kun ostaa riittävän ison mällin ja joita tulee postissa). Hemi esiintyi melko mallikelpoisesti, itseasiassa seisominen sekä pöydällä, että maassa meni hyvin mutta liikkumisessa tuppaa olemaan joko liikaa vauhtia tai kirstu maassa. Hemi oli pikkupentujen punaisten "viides" (ei siis sijoituttu).

Hurja pääsi mukaan ihan vaan mielenvirkistykseksi, jos vaikka laittaisi sen kesän aikana johonkin näytelmään. Huua seisoi kuetn aina: maassa vapaasti, häntä ylhäällä ja pöydällä pönötti tutkittaessa asenteella: "äkkiä sitten, et pääsen pois". Tuppasi se Huuankin kirstu liikkeessä maahan menemään tai sitten tuijotti mua liikaa. Pikku muistuttelua siihenkin siis. Hurja oli pienten punaisten kolmas ja sai palkinnoksi, nahkaluun, hammasharjaluita, RC:n näytepusseja, keksejä ja lelun ja 9€: RC:n lahjakortin (kun osaa väh.10kg). Ikävä vaan että lahjakortti on Kokemäen M&M:n, jossa me ei käydä, eikä varmaan tule lähdettyäkään, kun ei ole mikään pakko tuota RC:a ostaa. Että jos joku ko. liikkeessä käy RC:a ostamassa, ilmoittaa vaan niin saapi lahjakortin.

Kotiin päästiin alkuiltapäivästä. Koirat laitoin tarhaa ja evästettiin Rinsessan kanssa, jonka jälkeen otettiin molemmille tarpeelliset kainalopäiskärit =o)

>Inkalle ja Peikolle kiitokset mätsäriseurasta!

Uusia tuulia

Päätinpä sitten kaiken muun touhun keskellä uusia omat kotisivuni ja siinä samalla sitten tietenkin bloginkin. Kevät on mulle aina jostain kumman syystä törkykiireistä.

En ole todellakaan mikään viherpeukalo, eikä mulle tule viherpihaa tai mitään muutakaan puutarha-aiheista lehteä. Silti huomaan viettäväni pihalla kukkamaissa ja puutarhankin puolella pers pystyssä enemmän ja enemmän aikaani... Hauskinta on, ettei taida se kaikki työ (=nyppiminen) edes näkyä ;O)

Sen lisäksi että olen pers pystyssä pihalla tulee aina joku kummallinen treeni & kunnonkohtuspiikki. Siis kaiken järjen mukaanhan sitä pitäisi olla tasaiseen ympäri vuoden?! Juu, ei vaan mulla. Tämä keväänä on kolostaan kaivautunut myös joku siivousvirus. Tämä se vasta vaarallista onkin: huomaan siivoavani useamman kerran viikossa ja vaikka ei olla edes kesäkuussa, on ikkunatkin pesty. Oikein itteäkin pelottaa...

Remppaa painettiin melkein apinanraivolla koko kevät ja valmista on tullut =o) Yläkerran vessa on ainoa täysin vaiheessa oleva ja muutama muu pikkujuttu. Ja tietenkin pitää tehdä puuhommia ja ruokota nurkkia (joita täällä todellakin riittää) ja lajitella & heittää menemään x – määrä romua.

Em. touhujen lisäksi pitää nykyään käydä parit vakkarikirpparit ainkin kerta viikkoon ja muutama vähemmän vakkari silloin tällöin. Mukaan tarttuu kohtuullisen harvoin mitään ja jos tarttuukin, useimmiten Rinsessalle. Joskin löysin kyllä taannoin itsellenikin neuleen ja hameen, molemmat maks kertaalleen pestyjä ja hintaakin tuli yhteensä huimat 1,7e

Ja tietenkin suuri osa päivästä menee ihanisen päivänsäteen, Rinsessan seurassa. Rinsessa on niin ihana ja aurinkoinen ja sopeutuvainen neiti. Liekö kaikki vaan huijausta?? Kuulopuheiden mukaan mulle on oma tahto tullut kaks vuotiaana. Ja ainakin ne, jotka on seurassani viettänyt useampia vuosia, ehkä tietävät, että sitä on paikoitellen himpun liikaakin xD

Olikohan tuossa nyt jo sopivasti (teko)syitä sille, että blogi on ollut päivittämättä helmikuusta??!

Nyt kuitenkin päätin korjata tilannetta ja päivittelen viikonlopun aikana kevään touhuja ainakin kategorioittain, jos en jokaista touhua ehdi erikseen kirjuuttelemaan.

Toivotaan, että blogilla on edelleen edes jokunen lukija, vaikka onhan näistä jutuista itselle myös suurta hyötyä!

Hemi liitelee

Tai ehkei nyt kuitenkaan ihan vielä... Mutta siis hallilla oltiin treenaamassa ihan kaksin.

Alkuun tietenkin tökittiin taasen ja nyt otin jo jokusia askeleita pois kontaktin läheltä. Tökkimiseen lisättiin puomin alastulo n. Puolesta välistä ja koska alastulo ei tuottanut minkään sortin ongelmia, päätin sit ottaa riskin ja kokeilla koko puomia. Ensimmäisellä kerralla mietti ylösmenon puolivälissä, jatkaako vai ei ja sama ylösmenon ja tasaosuuden saumakohdassa. Kun nämä pohdittiin ”ajan kanssa”, ei niissäkään ollut muilla kerroilla mietittävää. Ja tietenkin pidin koiran narussa (ettei nyt tule kenellekään vääriä mielikuvia).

Kepite meni huomattavasti paremmin kuin viimeksi ja oon vissiin itsekin saanut oman liikkumiseni taas hanskaan, niin on Heminkin helpompi mennä. Koht silleen tarttis viritellä verkot tai ohjurit.

Mutkaputkea päästeltiin taas muistinvirkistykseksi ja nyt lihapullan voimalla jo ”lähettämällä”, eli jäin itse melko lähelle putken lähetyspäätä.

Uutena juttuna otettiin hyppyjä rimat maassa. Tai siis onhan me otettu yksittäisiä mutta nyt oli enimmillään kolme estettä. Hienosti menee jo sivekkeiden välistä (kunhan lihapulla ei ole ohjaavassa kädessä) ja pikkuhiljaa seurailee jo ohjaavaa kättä ja ohjaustakin.

Aika paljon tuossa tuli mutta siis pienissä rykeissä otettiin ja tauoilla tykättiin toisistamme (istuin maassa, Hemi ”sylissä” ja halailtiin (tarkoituksena siis olla yhtä siellä hallilla, jottei tulis haahuiluita/haisteluita tulevaisuudessakaan). Kokonaisuudessaan hallilla oltiin puolisen tunti.

Pakkaset pakottaa treenaaman sisällä

Ja ehkä hiukan räkätautikin. Mahtaa olla ärhäkkä pöpö, kun meikäläiseenkin on iskenyt (edellisestä on aikaa seitsemisen vuotta).

Ja vaikkei räkätautia oliskaan, niin ei tuolla ulkonakaan kyllä hullukaan treenaa, kun pakkaset huitelee lähempänä kolmea kuin kahtakymppiä. Ja täytyy kyllä sanoa, et ei me kyllä lenkkeilläkään näillä keleillä. Osa sakista on sen verran älyvapaata, et juoksisivat keuhkonsa mäkeen ja minähän en remmilenkille näillä keleillä lähde, kun en juuri koskaan paremmillakaan. Ja sitä paitsi, ei nuo nyt ainakaan vielä ole seinille tekemättömyyttään kiipeillyt ja ulkoillaanhan me toki, lyhyemmissä erissä vaan ja useampia settejä ja nenänkäyttöä saavatten ainakin harrastaa ulkonakin (= pari kourallista nappuloita hankeen, niin menee mukavasti ainakin sen tupakin verran).

Ja ennen kuin päästään otsikon aiheeseen, vielä yks juttu ohi sen: Vaikkei me ulkona mitään olla treenattukaan, on Hemi ihan itse oppinut uuden tempun. Tarpeeksi kun on pakkasta, niin Hemi paskoo vain etujalat maassa, vatsan alla. Voi luoja, et nauroin, kun ekan kerran hokasin mitä hittoa se tekee... Känny on kyllä ollut mukana mut en oo vielä onnistunut ikuistamaan sessiota.

Ja sit siihen aiheeseen eli sisätouhuihin...

Eniten tietty treenaa Hemi ja Hupikin jonkun verran, Hirmu ja Hurja treenaa, koska ihan välttämättä haluavat (ei ehkä kuitenkaan treenata, vaan sen palkan).

Hemihän on tökkinyt sisällä jo jonkun aikaa, yleensä toisen ruuistaan kokonaisuudessan. Nyt on uutena otettu ohjelmaan kertaalleen aloitettu maahanmeno. Maahanmeno sujuu jo vallan nopeaan ja mukavalla tekniikalla, alkuun Hemin pitää toki aina tarjota tökkimistä ;) Ihan uusi uusi juttu on sivulle tulo, jossa tulikin sit het pieniä haastavuuksia:

• vino asento → siirryttiin seinän viereen

• etujalat (tai ainakin toinen) ilmassa → oma ranka niin kieruun, että se on kohta S -mutkalla

• vauhti, sitä on liikaa, kun koordinaatiota ja järkeä ei ole vielä tarpeeksi (siis ampuu puolihulluna kohti oikeaa paikkaa mut menee sähläämiseksi, kun taidot ei vaan riitä) → koitetaan treenata rauhallisemmalla hetkellä

Noh, nää nyt on näitä ja lisää varmaan tulee...

Uusien juttujen lisäks on ylläpidetty ja tuunattu vanhoja juttuja.

• Sahapukkitönötys (=näyttelyseisotus). Hemihän osas seisoa niin pöydällä kuin maassa tänne tullessaan ja sitä taitota on tietenkin ylläpidetty. Koska en oikeastaa tykkää syöttää koiraa kehässä koko aikaa, on Hemikin opetettu samaan kuin aiemmatkin: Kun seisoo riittävän kauan kuin kivipatsas, saa palkan. Ja yllättävän pitkiä aikoja tehomoottori jaksaa jo pönöttää.

• (Ruuan)odottaminen. Jos edellinen taito oli tänne tullessa, ei tästä ollut tietoakaan, vaan Hemi piti laittaa portin taa odottamaan ruokaansa. Nyt Hemi juoksee ulkoa sisälle, käy kurkkaamassa kipan keittiössä ja ryntää istumaan omalle paikalleen ja odottaa rauhassa vuoroaan (joka on porukan viimeinen). Vielä pitäisi saada tuo keittiölenkki pois, niin olisin erittäin tyytyväinen!

• Luvan odottaminen: porteista, ovista, boksista jne ei tulla ulos/pois ilman lupaa. Tämä on paikoittain todella hyvällä mallilla (esim. boksista ei ilman lupaa tule, vaikka poistuisin huoneesta) mutta ulosmeno porukalla tuottaa vielä päänvaivaa. Nooh, lissää reeniä ja sitä ikää.

Hupi on treenannut lähinnä kaukoja ja rauhallista mutta aktiivista sivullaoloa.

Pikkupaineja

Hemi ja Gismo on välillä ihan mahdoton pari. Jompi kumpi käy härkkimässä toista, jotta saavat zembalot aikaiseksi.

Taisteluvammoja löytyy ihan kummastakin

Reeniä ilman raineria

Juups. Vaarallista, niin vaarallista... Ainakin mun kohdalla, kun ei ole kukaan valvomassa omaa töppäilyä ja sinne päin ohjaamista.

No, enivei, raineri ei pelipaikalle päässyt ja mä olin päättänyt reenata rakkineet tänään. Siis tuumasta toimeen.

Huua sai aloittaa ja olikin toosi hyvällä fiiliksellä. Fiiliksen syvin syy oli ehkä kuitenkin nälkä. Huua kun päätti uudelleen laatoittaa eilen illalla eteisen lattian iltaruuillaan. Niin tai näin, vauhtia oli ja väittäisin, että mä ohjasin ihan säällisesti, joskin muutamassa kohdassa ei meinannut ajoitus vaan osua kohdilleen, ei vaan tuntunut kertakaikkiaan sujuvalta =o/

Hupi sai ottaa lähinnä kontakteja törkytarkka – meiningillä ja kepittää jokseenkin vaativista kulmista. Kontaktit meni muutaman muistinvirkistyksen jälkeen ihan jees ja keppikulmat meni suorastaan yllättävän hyvin.

Hemi otti kontakteja ekaa kertaa hallilla, sen jälkeen kun on oppinut tökkimään. Hiukan epäilin keskittymiskykyä. Ja pah! Tehomoottori seisoi kontaktilla kuin liimattuna ja keskittyi vain ja ainoastaan tökkimään (ja tökki muuton kuin viimistä päivää). Putki otettiin pariin kertaan, aika hakusessa on vielä. Ja ahne paska kun olen, menin vielä kepittämään... No olihan se pikkukoiran keskittymiskyky viety jo äärimmilleen, eikä kepit mennyt lainkaan toiveiden mukaan. Loppuun saatiin kuitenkin ihan kelpo suoritus, johon oli mukava lopettaa =o)