torstai 21. toukokuuta 2009

Talvinen kelkkalenkki

Aamulla satoi oikein huolella ja kun päivä hiukan kirkastui päätin lähteä katsomaan TVA Pori ry:n TOKO -kisoja tohon ”kylille”.

Vaikka koko matka on asfalttia, päätin lähteä Hupin ja Hurjan kanssa kelkalla, matkaa ei kuitenkaan ole suuntaansa kuin ~4km.

Hyvin lähti matka käyntiin, mitä nyt muutama hämmästynyt katse tuli ohiajavista autoista. Ei olla juurikaan tuossa kylillä käyty kelkkailemassa, niin olihan se ahkä näky.
Hurjalle ei asfalttireitti sopinut siinä mielessä, että mennessä olisi pitänyt joka helvatun heinänkorsi olisi pitänyt haistella. Hupi veti reippaasti eteenpäin ja Hurja nyppi taaksepäin...

Kunnialla selvittiin kuitenkin koepaikalle ja melkein samantien alkoi sade uudelleen. Muutaman kerran jyrähtikin oikein kunnolla ja sitten alkoi tulemaan räntään taivaan täydeltä. Eipä sitten jääty sen kummemmin kisoja seuraamaan, muutama sana tuli sentään tuttujen kanssa vaihdettua.

Kotimatka sujui Hurjankin osalta jo pääsääntöisesti huomattavasti enemmän eteenpäin pyrkien. Kotipihaan päästyämme räntää oli tullut jo niin paljon, että maa oli paikoitellen valkoisena.

Noh, olipa koirille mukavan viileä keli ja tulipa hallinta ”ihmisten ilmoilla” kelkkaillessakin testattua.

Ei kommentteja: