sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Treen agiliidot

Mukana oli molemmat kisatykit. Tykkien käyttöohjeet on vaan vielä hiukan hakusessa.

Hupin startit.
Ekalla ihan jees menoa, kielto ja pari rimaa alas + kammottavan pitkät kaarteet.
Toinen kisa lähti alusta ihan jees käytiin. Oma ohjausvirhe veti koiran ohi nelosesteen.
Ja joopa joo, U -putkelle lähetettäessä koiruus sitten päätti lähteä haistelemaan kentän reunan kukkasia.

Ei ollut kok koira oma itsensä ja täysin ulkona kuvioista. Liekö eilinen painanut vai mikä? Vaan enpä jaksa nyt moisesta stressata... Ei vaan jaksa

Hurjan kisat menikin sitten hiukan paremmin.
Molemmista starteista 15 ja yliaikaa sählingeistä.
Ekalla tais tulla jonkun esteen ohi ja yksi rima alas + kepeiltä 5, kun en jarrannut tarpeeksi.
Toka rata oli ihan sairaan hyvää menoa. Vaikea alkukin saatiin menemään virheettä. Mutta, mun pikku keinulla iäisyden viihtyvä kiipelini teki lentokeinun! En sitten tiedä, sekoittiko puomiin vai oliko syynä aivan järjetön vauhti??
Toiseksi viimeisellä esteellä, renkaalla, meni ensin omasta mokasta ohi ja toisella yrittämällä väärästä raosta.
Hurjan suoritukseen olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen, olin lähes varma, että lähtee radalta, kun ei ole vuoden sisään treenattu kertaakaan ulkona. Hyvä Huua =O)

Ei kommentteja: